Kun sain äänestää ensimmäistä kertaa 18-vuotiaana, äänestin minulle tuttua henkilöä. Ehdokkaisiin, tai puolueisiin syvempi tutustuminen taisi jäädä, mutta ainakin käytin kansalaisoikeuteni. Äänestämisestä tuli tuttua.
Lähipiirini nuori opiskelija oli ehdokkaana taannoisissa kunnallisvaaleissa. Hän tuskaili kampanjoinnin mahdottomuutta, koska opiskelukaveri toisensa jälkeen totesi: ”Kato en mä äänestä. Äänestäminen ei ole mun juttu”. Nuori ehdokas avasi vaalien tarkoitusta sitten näille ei-äänestäjille, että kannattaa äänestää, koska muuten päätösvalta asuinalueen tärkeimmissä asioista, vaikkapa uuden uimahallin rakentamisesta, jää varttuneemmalle väelle. Äänestäminen kun on mummojen juttu.
Minusta äänestämättä jättäminen ei ole kannanotto, eikä se, että ei ole löytänyt riittävän hyvää ehdokasta. Jos jää vaalipäivänä kotiin, antaa päätösvallan muille. Vaalit nukkuneiden ei kannata seuraavan neljän vuoden aikana edes purnata, koska tuli jättäneeksi väliin purnauksen kohteen valinnan. Jos taas ei löydä riittävän hyvää ehdokasta, suosittelen lähtemistä itse ehdolle seuraavissa vaaleissa.
Sain vaikuttaa alueeni asioihin kaupunginvaltuutettuna 20-vuotta ja valtakunnan asioihin kansanedustajana kahdeksan vuotta. Enpä arvannut alle kolmekymppisenä, kun minut ensimmäistä kertaa valittiin luottamustoimeen, miten pitkä pesti valtuutettuna olemisesta tulisi. Ensimmäisen valtuustokauden alussa sain todella taistella haluamastani paikasta. Nuorelle naiselle ei 1990-luvun lopulla olisi oikein haluttu antaa mitään ”tärkeää” paikkaa. Sain, kun sainkin tahtoni läpi ja myöhemmin asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan.
Monet valtuuston ja kaupunginhallituksen kokoukset venyivät myöhään yöhön ja usein tuntui turhauttavaltakin äänestää suljetuilla lippuäänestyksillä tunnista toiseen, omasta mielestä täysin selvää asiaa. Kuinka monena iltana kotoa tuli tekstiviesti, että täällä laitetaan kanaa uuniin ja sitten mennään saunaan. Tiesin, että perhe nukkuu jo siinä vaiheessa, kun kokous on ohi. Lapsen ensiaskeleetkin taisivat tapahtua niin, että en ollut niitä näkemässä.
Valtuutetun ja kansanedustajan työ on pitkälti kokouksissa istumista ja kompromissien tekemistä. Kukaan ei muuta yksin ison laivan suuntaa, eikä alus tee U-käännöstä hetkessä. Yhteisistä asioista päättämiseen kannattaa osallistua. Kannattaa valita ehdokas, jolla on vahvat istumislihakset, joka sietää kompromisseja ja pitkiä, puuduttavia kokouksia. Paksu nahka on myös myönteinen ominaisuus, koska päättäjille on kiitosta tarjolla harvoin.
Meillä on oikeus äänestää, on vapaat vaalit ja jokaisen ääni on samanarvoinen. Liput salkoon 2.4.
Comments