16-vuotiaana sukujuhlissa vanhemman tädin tyytymätön katse pyyhki minut päästä varpaisiin, hitaasti. Kapeat huulet kääntyivät tyytymättömälle kaarelle ja suu alkoi narinan: "Olet jo siinä iässä, että voisit käyttää pidempää hametta." Hameeni oli silloinkin, 1980–1990-lukujen taitteessa hieman polven yläpuolelle päättyvä. En saanut selkeää vastausta siihen, miksi hameen olisi pitänyt iän vuoksi olla pidempi.
Selitys oli: "Kun vaan pitää."
Rakas, jo edesmennyt äitini tapasi sunnuntaiaamuisin lukea sanomalehteä selällään maaten sängyssä ja kommentoida häntä kiinnostavia artikkeleita ääneen. Elettiin 1980-lukua ja artikkelia kuvitti Aira Samulin. Äitini kiekaisi ilmoille tyytymättömyyttä ja paheksuntaa: "Ai kauheeta, minihame, tossa iässä. Kyllä Airakin voisi jo luopua minihameesta."
Minulle on ehdotettu koko aikuisikäni tukan leikkaamista lyhyeksi perusteella, että: ”Kyllä tossa iässä jo voisi olla lyhyt tukka. Koska aiot leikata tukkasi?" Lapsen saaminen kolmekymppisenä laukaisi lisää kaikenlaista, mitä ei voisi enää äidiksi tulemisen jälkeen tehdä. Minulla oli liput Michael Jacksonin konserttiin, joka oli pari kuukautta vauvani syntymän jälkeen. Naistenillassa tosimammat opastivat minua ylemmyydentuntoisina, että kun vauva syntyy, sitä ei enää ajattele mitään konsertteihin menemistä. "Ei sitten enää ole mielessä mikään tuollainen", he vakuuttivat.
Otin lastenvahdin ja vauvani mukaan Turusta Helsinkiin. Imetin vauvan hotellissa, vedin marssisaappat jalkaan, harjasin tukan auki ja kirmaisin ystävieni kanssa stadionilla pidettyyn megakonserttiin. Vauva tuhisi hyvässä hoidossa hotellissa imetysten välisen ajan. Keikan päätyttyä ajelimme yhdessä takaisin kotiin Turkuun. Olin onnellinen.
Äskettäin kampaajalla pohdimme, että mikä on se ikä, jossa ei enää saa innostua entisistä, eikä varsinkaan uusista asioista? Mikä on se ikä, jossa ei enää saa tanssia diskossa aamuun tai opetella rullaluistelemaan?
Laajassa ystävätärpiirissäni kuulen liian usein: "Ei tässä iässä enää". Olen kuunnellut tätä hokemaa viimeiset kolmekymmentä vuotta. Eri tilanteissa ystäväni blokkaavat itseltään asioita pois sillä perustella, ettei tässä iässä enää sovi tai jaksa.
Ajatteluamme vangitsee stereotypiat, jotka liittyvät ikään ja sukupuoleen. Naiset kokevat miehiä enemmän paineita tai odotuksia liittyen ulkonäköön, urakehitykseen tai elämänvaiheisiin. Naiset saattavatkin itse sensuroida tai rajoittaa itseään miehiä helpommin uskoessaan, että heidän ikänsä asettaa esteitä tai rajoitteita.
Yhteiskunnassa on vallalla ajatus nuoruuden ja kauneuden ihanne. Naiset kokevat miehiä enemmän paineita näyttää nuorekkailta ja täyttää kauneusihanteet. Tämän takia naiset helpommin uskovat, että tiettyjen asioiden tulisi tapahtua tietyssä iässä ja sen jälkeen niistä tulisi luopua.
Höpsistä, jos vain fyysinen kunto antaa myöten, niin nainen voi ihan hyvin harrastaa missä iässä tahansa lumilautailua, sukeltamista tai triatlonia. Tai juhlia ja tanssia aamuun saakka, jos siltä tuntuu. Ei ole oikeasti olemassa ”tossa iässä”-rajoituksia, paitsi omassa mielessä.
Ikärajoitususkomukset eivät ole totta tai terveellisiä. Ne näivettävät mahdollisuuksiamme ja estävät meitä elämästä täysillä. Meillä on oikeus tehdä haluamiamme asioita riippumatta iästä tai sukupuolesta. Ikä ei saa olla este uusille kokemuksille, unelmille tai itsensä kehittämiselle. Elämä on liian lyhyt puolivaloilla himmailuun.
Missään iässä.
Comments